uv-säteily

Katso suoraan aurinkoon, kulkematta lähtöruudun kautta

Australialainen paleopete Pete Evans on ollut ennenkin otsikoissa antamalla terveyden ja hyvinvoinnin suhteen kyseenalaisia neuvoja. Kyseessä on siis kengurumaan oma paleokokkijulkkis, joka tahtoo tuoda puhtaan ruoan ja paleon ilosanomaa kansan tietoisuuteen. Eikä tässä olekaan varsinaisesti mitään vikaa. Peten Instagramissa jokin aika sitten julkaistu neuvo sen sijaan on potentiaalisesti vaarallinen. Tämä on hyvä esimerkki osoittamaan sen, miten usein julkisuutta ja seuraajia saadessaan monesta yhden alan asiantuntijasta kuoriutuu Dunning-Kruger-efektin saattelemana kaikkien alojen asiantuntija.

Ja miten kritiikkiä saadessa sitten uhriudutaan, kun kaikki eivät uskoneetkaan täysin hatusta vetäistyjä neuvoja.

Pete julkaisi Instagramissa noin 200 000 seuraajalleen kuvan, missä käytännössä kehotetaan katsomaan suoraan aurinkoon. Toki neuvoa yritetään tehdä tavallaan ”turvallisemmaksi” puhumalla auringonnoususta tai –laskusta, mutta se ei oikeastaan paranna asiaa olleenkaan. Tapaus on hyvä esimerkki myös siitä, miten asiasta ymmärtämätön ei kykene katsomaan tilannetta kokonaisuutena, vaan on ehkä tutkinut asiaa vain pistemäisesti. Kyseessä on luultavasti uskomus, että koska aamu- tai ilta-auringon UV-indeksi on melko pieni, se ei vahingoita verkkokalvoja.

Asia ei ole näin, sillä myös kokonaisaltistus on vahingollista. Tilanne on sama, kun yhden rasvapommin syödessään porukka kuvittelee, ettei kerta nyt vahingoita verisuonistoa, mutta kun niitä pommeja tulee vuosien mittaan jopa tuhansia, niin osumien määrä kertautuu. Silmät saavat UV-säteistä ihan samalla tavalla osansa kuin muukin iho. Auringonvalo vahingoittaa silmän verkkokalvoja ja akuutisti tämä voi ilmetä lumisokeutena. Pitkän ja liiallisen kuormituksen tulos on usein taas harmaakaihi, joka on parannettavissa käytännössä vain leikkaushoidolla.

Ja älä nyt ihan oikeasti yritä parantaa kaihia ainakaan virtsatipoilla, vaikka joku huru sellaistakin hoitoa kyseiseen sairauteen tarjoaa! Tosin jossain päin nettiä verrattiin auringonvaloa myös Jeesuksen parantaviin säteisiin, mutta jälkimmäiselle ei löydy kyllä mistään UV-indeksiä. En oikeastaan halua tietää tästä hypnoottisesta eleestä yhtään sen enempää, mutta olen melko varma ettei auringon säteiden aiheuttama kaihi parane myöskään jumalallisella laser-sormella.

Itse asiassa tuo mainittu UV-indeksi ei ole edes luotettava tapa mitata vaikkapa silmän altistusta ultraviolettisäteille, koska altistus riippuu täysin esimerkiksi siitä missä kulmassa, millä leveyspiirillä ja mihin aikaan aurinkoa tapittaa katsella. Lisäksi esimerkiksi ympärillä olevat, eri tavalla heijastavat pinnat ja mahdolliset silmien edessä olevat värilinssit vaikuttavat asiaan. Lisää ihan oikeaa tiedettä voi lukea mielin määrin vaikkapa tästä linkistä. Totta kai on kivaa ihastella auringonlaskua tai -nousua ja sydän rakkautta pompottaa ja eeppinen mielen juhla kehoa hellii. Ei juuri siinä kohtaa ehkä koske sielunpeiliin, mutta kun tarpeeksi monta viikkoa on tätä harrastanut, saattaa joku aamu auringonpalvoja todeta, että kah, minun silimään koskoo.

UV-säteilyhän ei muuten ole missään nimessä vain haitallista, vaan se on itse asiassa elimistön toiminnan kannalta tärkeää muun muassa D-vitamiinisynteesin vuoksi. Monen iho ja mieli voi varmasti paremmin, kun nahka tirajaa ja mustaksi muuttuu, kun pääsee ihastelemaan kaasupalloa sen eri aikasykleissä, mutta älä ole kuitenkaan idiootti ja päästä auringon taikavoimaa pojottamaan suoraan mihinkään silmään – ei  varsinkaan siihen kolmanteen, vaikka minkälainen chakra sieltä kirkkautta kutsuisi.

Tässä kohtaa on oikeastaan oiva paikka mainita sellainen seikka, että yksi huono neuvo ei kuitenkaan mitätöi ihmisen muita hyviä neuvoja. Viittaan tässä nyt tavallaan erääseen tässä maassa julkaistuun ja osittain myynnistä vedettyyn kirjaan, jonka ympärillä tapahtuva rymistely on lähtenyt jo puolin ja toisin lapasesta. Vaikka kirja sisältäisi vaarallisia neuvoja, ei se neutraloi koko kirjan sanomaa. Vaikka Pete nyt osuukin tällä päivänsädeaivopierullaan rosvosektorille, niin varmasti hän on onnistunut ravintopuolella kertomaan paljon hyviä juttuja.

Kyse onkin siitä miten kritiikkiin – jota Petekin ihan riittävästi sai – suhtautuu. Järkevä ihminen tajuaisi, että nytpä me oltiin tehty silein etä tyhmästi satuiltu vääriä neuvoja. Eikun huoltajan nimi paperiin, opimme tästä, pahoittelut ja kohti uusia seikkailuja. Vaan ei, kun ei kaikkien alojen asiantuntija kykene sitten millään myöntämään olevansa väärässä. Siispä Barracuda-Pete veti herneet nenään ja uhriutumisvaihteen päälle, kun suuri ja paha AMA, eli Australian lääketieteellinen yhdistys julkesi twiitata, että Peten neuvo on vaarallinen ja sitä ei pidä noudattaa.

 

Tästähän seurasi salaliittopurkaus isoa ja pahaa teollisuuttaa kohtaan. Lääkärit ei vaan tiedä ja D-vitamiinia sitä vaan määrätään nillin nillin, eikä lääkärien mielestä saisi vahingossakaan saada auringonvaloa urgh badam. Ja päälle vielä vihjaus maksetuista faktoista, totta kai. Mitäpä tästä muutakaan sitten seurasi, kun lauma faneja taputtaa aivopestyjä käsiään ja komppaa miten tiibet + autismi + aurinko ja kaikki muu vs. lääkärit jotka salailevat totuutta ja kieltävät tyyliin auringon maailmasta. Missään kohtaahan kukaan lääkäri ei ole kieltänyt olemasta auringossa, vaan nimenomaan todennut, että elekääpä nyt hullut suoraan tihrustako kohti silmäkuolonsädettä.

Vaan ei, heimo gonna heimottaa ja totuus tulee vain ja ainoastaan yhdestä suusta, eli kaikkien alojen asiantuntijalta, joka uskaltaa vastustaa koneistoa ja kertoo totuuden. Sitä paitsi, mitä haittaakaan siitä voisi olla, kysyy ehkä joku? No, jos ei harmaakaihi ja mahdollinen näön menetys haittaa, niin eipä kai sitten mitään. On mielenkiintoista huomata, että joillekin kaikki viralliset ja oikeasti terveelliset neuvot ovat käytännössä eräänlaisen vastareaktion laukaisin. Sitä on vain pakko päästä inttämään vastaan, että ei se vaan voi olla niin, kun ihan varmasti joku maksoi ainakin jossain syrjäkujalla jotain, ja vaikka ei nyt suostuta edes lukemaan koko tekstiä tai ymmärtämään asiakokonaisuutta, niin silti jos neuvon antaa Internetin paleoguru, sen on pakko olla totta.

Meh.

Loppukaneettina huomauttaisin, että jos joku paleo- tai vhh-osaston edustaja veti herneet nenään ja ylipäätään luki tänne saakka, niin en missään kohtaa millään lailla väittänyt että paleo olisi huono asia, päin vastoin, olen sitä mieltä että se voi oikein toteutettuna olla monelle varsinkin makkara- ja olutlinjaa pitkään harjoittaneelle hyvä vaihtoehto. On vain helppo poimia tästäkin tekstiä defenssipäissään negatiivinen viesti, yhdistellä se tiettyihin avainsanoihin ja epäloogisesti päätellä että syytän ruokavaliota.

Vaikka koko tekstin tarkoitus onkin kritisoida tuon Marmite-kansaa edustavan hörhön aurinkoon liittyvää ohjeistusta.

Nyt, menkää odottamaan uutta vuotta ja tulevaa kesää. Ja älkääkä ampuko myöskään raketteja suoraan silmään, vaikka varmaan joku sellaisenkin neuvon jossain päin nettiä antaa.

Kuvan lähde: Pexels