burn out

Ylirasittuneen start up -yrittäjän sykevälivaihteluvalmennus

Sain tilaisuuden tehdä pitkän, 11 päivää kestävän sykevälivaihtelumittauksen (Firstbeat) jonka tulokset psykologit Hanna Markuksela ja Satu Kettunen (Zeneraattorit) minulle analysoivat. Tulokset olivat hieman yllättäviä mutta erittäin valaisevia. Suosittelen tätä artikkelia ja Zeneraattoreiden palveluita kaikille start up –yrittäjille, IT-alalla toimiville, yrityksen työntekijöiden hyvinvoinnista kiinnostuneilla johtajille ja ylipäätään voimavarojensa kanssa kamppaileville työjyrille.

Tämä oli kaupallinen yhteistyö Terveysmyrskyn ja Zeneraattoreiden välillä. Teksti on vajaa 4000 sanaa pitkä, joten sen lukemiseen menee keskivertolukijalta noin 20 minuuttia. Se on pitkähkö epistola näin modernina pikasometuksen aikana, mutta koska lupasin avoimesti purkaa kaiken auki, en halunnut myöskään jakaa tätä useampaan osaan. Lukekaa vaikka pätkissä jos ette kerralla jaksa. Vaikka tässä mennäänkin tietyillä henkilökohtaisuuden rajoilla, toivon kuitenkin, että saatte tekstistä myös itsellenne jotain irti.

Johdanto

Ensin muutama oleellinen asia alta pois. Ensinnäkin, miksi halusin mennä mittaukseen? Olen ollut jo pitkään ylirasittunut monestakin syystä. Työmatkat ovat vieneet energiat täysin moneksi päiväksi ja oikein mikään ei ole sujunut kunnolla. Pää on ollut tyhjä, olen unohdellut asioita, ollut huonosti läsnä, hermostunut ja ylivireessä koko ajan. Kroppa on ollut jo useamman kuukauden kireässä tilassa ja tuntuu että kaikki elimistön toiminnot ovat olleet artikulaatiosta ja ruoansulatuskanavan toiminnasta lähtien jumissa.

Samaan aikaan olen kuitenkin ollut toimintakykyinen, joskaan en sataprosenttisesti. Olen ollut huolissani omasta jaksamisestani ja siitä mihin tämän tulevaisuudessa johtaa jos en osaa jarruttaa. Fakta kuitenkin on, että innostun helposti monista asioista ja energiaa tulee käytettyä vaikka mihin. Joku voisi sanoa että olen palamassa loppuun, mutta itse en ole missään vaiheessa ollut valmis viemään tilannetta niin pitkälle. Työ jota teen on kuitenkin kivaa ja vie mennessään ja nautin siitä että voin olla muille hyödyksi ja auttaa ihmisiä. Takaraivossa on kuitenkin ollut jo jonkin ajatus, että olen alkanut myötäillä itselleni olevani väsynyt.

Haluaisin auttaa ihmisiä ja teen sitä erittäin mielelläni. Olen kuitenkin kokenut jo jonkin aikaa, että kykyni tuottaa uuttaa ja hyvää sisältöä on laskenut viikko viikolta ja monesta tekemisestä on tullut ikään kuin pakollista. Lisäksi olen alkanut miettiä miten paljon pää kestää – nimenomaan fyysisesti. Olen joskus vuosia sitten luultavasti väsymyksen ja ylirasituksen takia saanut jo lievän aivovaurion, enkä todellakaan hae toista. Mainittakoon tässä yhteydessä niille jotka eivät tiedä, että olen ollut melkein 40 vuotta unihäiriöinen ja unettomuus sekä erilaiset uniongelmat ovat seuranneet minua läpi elämäni. Tämä on jossain määrin geneettistä, koska taipumukset näyttävät olevan siirtyneet lapsiini.

Joka tapauksessa, olin jo käytännössä luovuttanut sen suhteen, että voisin koskaan elää missään yhteiskuntakelpoisessa rytmissä.

Toinen asia mitä haluaisin korostaa on tämän analyysin luonne. Vaikka sain ohjeita ja neuvoja kahdelta psykologilta, niin tämä ei ollut eikä ole terapiaa. Siinä saattoi olla joitain tiettyjä komponentteja psykologian eri osa-alueilta, mutta terapiaa se ei sanan varsinaisessa merkityksessä ollut. Psykologeja leimaa mielestäni joskus turhan merkitsevästi tietynlainen tumma leima, koska ihmiset häpeävät mielenterveysongelmiaan ja psykologilla käynti tulkitaan ympäristön mielestä joskus täysin väärin heikkoudeksi tai terapia on yksinkertaisesti stigma. Näin ei tietenkään ole, mutta koen tässä yhteydessä tärkeäksi mainita, että tässä tapauksessa nimenomaan analysoitiin sitä miten voin psykofyysisesti mittauksen perusteella.

Tästä päästään kolmanteen asiaan joka on tärkeä mainita. Jos hieman kärjistetään, niin kuka tahansa osaa tehdä sykevälivaihtelumittauksen laitteella kuin laitteella. Oleellista koko projektissa on mittaustulosten analysointi eli varsinainen valmennus. En sano tätä yhtään ylimielisesti, mutta minä olen älykäs ja korkeakoulutettu ihminen, joten tarvitsen itsereflektioon jonkun sellaisen vastapuolen jonka seurassa en turhaudu.

Siksi halusin päästä psykofyysisen stressinhallinnan ammattilaisten analysoitavaksi. Maailmassa on paljon ns. viikonloppukoulutuksen saaneita mittaajia. Tämän tekstin ei ole missään tapauksessa tarkoitus väheksyä heitä tai luoda sellaista kuvaa, että heidän analyysinsa olisi jollain tavalla heikkotasoisempaa tai huonompaa. Niin sanottuja rivimittaajia ja stressinhallinnan, psykoneurologisen reservin, vuorokausirytmin ja käyttäytymistieteiden huippuammattilaisia ei voida edes verrata keskenään. He tarjoavat täysin erilaista palvelua, joka on huomattavan yksityiskohtaista ja aina täysin henkilökohtaiselta tasolta rakennettua palvelua.

Zeneraattorit eivät tarjoa geneeristä analyysiä, vaan pyrkivät auttamaan valmennuksen perusteella ihmisiä hahmottamaan oman hermostonsa rajoja ja tekemään sen perusteella vireystilan ja hermoston itsesäätelylle ohjelman. Itse tulen tekemään kaiken työn, mutta ajatusmaailmani piti saada tajuamaan tiettyjä asioita tietynlaisessa moodissa.

Ennen analyysin läpikäyntiä vielä muutama huomio yhteiskunnan tilasta. Me elämme aisteja jatkuvasti rasittavassa maailmassa. Jo lapset ovat nuoresta iästä saakka kyllästetty huutavilla tubettajilla, konsolipeleillä ja muilla hermostoa kuormittavilla elementillä. Sosiaalinen media olettaa, että olemme tavoitettavissa 24/7 ja ihmiset käyvän päivä päivältä kärsimättömimmiksi. Deadlinet lyhentyvät ja suorituskeskeisyys valtaa alaa toisensa perään.

Minä toimin terveysalan lisäksi IT-alalla. Minulla on paljon ystävinä mm. yrittäjiä ja pelialalla toimiva ihmisiä. Olin pari viikkoa sitten Slush-tapahtumassa ja otettiin toki useammassakin iltajuhlassa vähän isoisän yskänlääkettä. Oli oikeastaan aika kuvaavaa, että kun aivot alkoivat useammalla rentoutua etyylialkoholin vaikutuksen alaisuudessa, alkoi tietynlainen henkinen purkautuminen tulla läpi. Todella moni valitti alan raskautta ja ihmisistä huomasi miten heitä ahdisti. Moni start up –yrittäjä on yksin suuren kuorman kanssa ja ei ole ketään kenelle puhua.

Ihminen ajaa itse itsensä ajan kanssa syvään kuoppaan, josta on vaikea päästä pois. Tässä ei sinällään ole mitään uutta, mutta ilmiönä tämä on selvästi yleistynyt todella paljon, mikä on osittain ihan modernin yhteiskunnan syytä. Kyky etsiä asioille vastapainoa on unohtunut ja tasapainosta ei ole tietoakaan. Se on surullista, mutta ei millään tavalla harvinaista.

Tässä kohtaa kannustaisinkin jokaista – varsinkin sinua joka väität itsellesi ettei ongelmaa ole ja voit koska tahansa pysähtyä – miettimään minkälaista elämää haluat oikeasti elää. Vaikka sinulla olisi joka päivä kivaa töissä, ei tarkoita ettetkö silti kuormittuisi. Päinvastoin, kuormitut koko ajan, mutta se työn hauskuus peittää sen alleen ja huomaat että maailma painaa harteitasi vasta kun ulospääseminen alkaa olla vaikeaa.

Jos löydät itsesi tilanteesta, jossa alkoholiannokset molemmissa käsissäsi perustelet toimintaasi mantralla raskas työ vaatii raskaat huvit, niin olet jo putoamassa kuoppaan.

Analyysi ja valmennus

Analyysi sisälsi paljon muutakin kuin vain testien numeerisen tulkinnan. Olin suoraan sanottuna melko hämmästynyt siitä, miten hyvin pelkän mittauksen perusteella Hanna ja Satu osasivat jo ennakkoon analysoida puolet luonteenpiirteistäni lähes täsmälleen oikein. En tajunnut sitä vasta kuin jälkeenpäin, mutta koko analyysipalaverin tarkoitus oli ei vain tuoda tietooni palautumiskykyni rajat ja omat mahdollisuuteni, mutta myös saada minut orientoitumaan siihen mitä tilanteelle voi tehdä.

Kuten jo aikaisemmin sanoin, niin tämä ei ollut terapiaa. Tiedostin tämän jo etukäteen ja tavallaan varoitin alitajuntaani siitä, etten antaisi patojen niin sanotusti aueta. Omista asioista kertominen ammattilaiselle on aina intiimiä ja kun murheita pääsee purkamaan, niin on hyvin yleistä että siitä purkamisesta ei tule sitten helposti loppua. Mitään tällaista ei haettu, joten vierastin ajatusta turhaan. Olin alkuun ehkä aavistuksen varautunut, mutta tajusin hyvin nopeasti miksi koko prosessi tehtiin sellaisena kuin se tehtiin.

Se tehtiin minun hyväkseni ja kerron kohta missä kohtaa olin täysin myyty tälle ajatukselle ja pystyin heittäytymään täysin avoimin mielin kohti palautumisprosessini alkua.

Aloitimme tapaamisen orientoivalla harjoituksella. Sen idea oli poimia pöydälle levitystä korttikasasta kaksi kuvaa, joista toinen kuvastaisi sitä mitä haluan olla ja sitä mitä koen olevani nyt. Korteissa oli erilaisia kuvia ihmisistä ja hahmoista erilaisissa ympäristöissä. Tässä kohtaa on pakko myöntää, että mielessäni käväisi häivähdys skeptisyyttä, mitä tällä kuvitellaan muka saavutettavan, mutta tein totta kai kuten pyydettiin.

Poimin kasasta ensin kortin jossa oli supersankari ja kerroin että tämä on se mitä haluan olla; ihminen joka auttaa muita ja tunnetaan siitä. Supersankari. Johtaja. Vaikuttaja. Voimahahmo. Tähän olen nähtävästi alitajuisesti pyrkinytkin koko ajan, mutta kuten itse tilanteessa kuvailin, ”voimavarani eivät ole riittäneet siihen”.

Toinen kortti jonka poimin kuvastamaan nykytilannetta oli sotilas joka oli valmiina ampumaan minkä tahansa nurkan takaa lähestyvän uhkatekijän. Minusta nimittäin tuntui heti kortin nähtyäni, että elimistöni oli – ja on edelleen – kuin sotatilassa. Kun tätä valintaa alettiin käymään läpi, tajusin miten oikeaan olin osunut ja mikä tämän orientaatioharjoituksen idea oli; saada minut tajuamaan mitä elimistössäni oikeasti tapahtuu. Ja tässä kohtaa olin myyty, sillä omat tuntemukseni konkretisoituvat ensimmäistä kertaa koskaan aidosti joksikin tietoiseksi ja selväksi epätietoisen eteenpäin mönkimisen sijasta.

Tässä kohtaa olin kuitenkin vielä sitä mieltä, ettei rytmiäni voi muuttaa ja ulospääsy tilanteesta tuntuu vaikealta.

Kun aloimme analysoida mittausteni tuloksia tarkemmin, koin melko suuren yllätyksen. Olin nimittäin varma, että käyn palautumiseni suhteen äärirajoilla. Tavallaan kai käynkin, mutta en kuitenkaan. Luulin että palautumiseni on huonolaatuista, mutta testi näytti ammattilaisen analysoimana muuta. Minä itse asiassa palaudun jopa hyvin, mutta en vain riittävästi.

Sykevälivaihtelu kertoo elimistön kyvystä sopeutua. Laaja vaihtelu kertoo, että fysiologista jousto- ja sopeutumiskykyä löytyy, mutta suppea vaihtelu kertoo että sydän lyö konemaisemmin. Tällainen tilanne on päällä esimerkiksi kuumeessa tai ylipäätään kipeänä. Mitä huonommin ihminen palautuu tai mitä enemmän hän on ylirasittunut, sitä konemaisemmin sydän alkaa lyödä.

Luulin että kohdallani on näin, mutta sykevälivaihteluni olikin oikein hyvä (musta käyrä kuvissa). Vaihtelu oli runsasta ja leposykekin oli alimmillaan 47. Perimä selittää yli 30% sykevälivaihtelusta ja vaikka fyysinen kunto olisi huono, niin sykevälivaihtelu ennustaa silti terveyttä. Omalla kohdallani se oli jopa harvinaisen hyvä ja selittää osittain sen miksi olen ylipäätään pystynyt vetämään täydellä kaasulla näin pitkälle.

Minulta on usein kysytty miten v*tussa sinä jaksat, miltä planeetalta olet ja olenko jonkinsortin kyborgi. No en ole, mutta palautumiskyvyltäni näköjään hieman harvinaisuus, jonka sykevälivaihtelu on äärimmäisen rasittuneenakin jopa parempaa kuin jollain neutraalilla tasolla. Joku olisi samoilla tasoilla jo ehkä kupsahtanut. Hermoston ”kaasu” ja ”jarru” toimivat tehokkaasti koko ajan, joten kohdallani kyse on tämän suhteen enemmän hienosäädöstä.

Korkea kyky palautua ei ole tässä yhteydessä automaattisesti hyvä asia, vaan se on nimenomaan mahdollistanut sen, että olen pystynyt tekemään kaiken tekemäni ilman tilttaamista. Ongelma onkin, että olen voinut elää omien voimavarojeni suhteen kuin pellossa ja elän koko ajan ns. kädestä suuhun –mentaliteetilla. Olen oman reservini suhteen kuin tuhlaajapoika. Varsinkin kun katsoo analyysin yhteenvetoa, mistä näkee että voimavarat eivät oikein missään kohtaa lisääntyneet. Päinvastoin, ne laskivat koko ajan.

Tämä oli tietona suuri yllätys. Toisaalta se oli erittäin valaisevaa ja helpottavaa, koska tiedostin kerralla omat rajoitteeni ja sen mihin kaikkeen voisin voimavaroillani päästä jos osaisin vain kanavoida ne oikein. Kannattaa muistaa, että allekirjoittaneen stressin ja palautumisen tasapainoa ei voi verrata kenenkään muun kanssa, vaan jokaisen täytyy löytää oma sovellusmuoto jolla päästään yksilöllisesti optimaaliselle tasolle. Ilman tätä valmennusta en olisi koskaan tiennyt mihin suuntaan ja millä voimakkuudella voin itseni viedä. Lisäksi olin hyvin helpottunut, että tilanne on ”helposti” korjattavissa kunhan vain pystyn toteuttamaan tietyt toimenpiteet.

Ne toimenpiteet tässä ovatkin se haaste. Koska en ole henkisesti ylirasittunut, niin töitä ei pidä missään nimessä lopettaa, sillä turhautuisin luultavasti kahdessa päivässä. Usein tehdään se virhe, että lyödään ylirasittuneena liinat täysin kiinni ja lähdetään kuuntelemaan perhosten läpsyttelyä ja puron pulputusta. Se kun ei kuitenkaan toimi kaikille ja omalla kohdallani menisi hermo tuohon lirinään luultavasti minuutissa. Kyse on tasapainosta ja rytmistä – se minulta puuttuu kokonaan.

Ja tästä päästään siihen sotatilaan. Vaikka palautuminen on hyvää, ei sitä ole riittävästi – ainakaan suhteessa päivittäisten stressireaktioiden määrään. Hermostoni on tämän perusteella ajautunut eräänlaiseen sotatilaan, jossa aivot pyrkivät koko ajan tarkkailemaan ympäristöä ja etsimään vaaran merkkejä. Siksi nukkuessanikin aivoni ovat koko ajan vireystilassa, valmiina reagoimaan vihollisen hyökkäyksiin. Kuvittele että olisit vihollislinjan takana ilman ulospääsyä. Joudut olemaan koko ajan varuillasi eri suunnista tulevista uhkista tai muuten tulee kuulasadetta niskaan. Hermostoni on samanlaisessa tilanteessa ja ainoa keino saada se normalisoitua on joko turruttaa se esimerkiksi alkoholilla (huono ratkaisu) tai päästä pois sodasta palautumaan kotirintamalle.

Sotatilassa hermoston itsesäätely muuttuu primitiivisemmäksi ja impulsiivisemmaksi, jolloin haen alitajuisesti myös nopeasti palkitsevia keinoja, kuten suklaa, pelikoneet tai muu nopean dopamiinireaktion antava asia. Väsyneenä, primitiivisessä tilassa myös oman hyvinvoinnin kustannuksella tapahtuva antaminen lisääntyy ja oman itsen huomioiminen heikkenee jälleen nopean palkkioefektin takia – muille antaminen palkitsee nopeasti aivojen mielihyväkeskusta.

Mitä enemmän ihminen kuormittuu, sitä enemmän hän alkaa toteuttaa eläimellistä toimintaa ja alitajuisesti hakea mielihyvää sieltä mistä sen saa nopeasti. Usein nämä keinot ovat muuta kuin terveellisiä ja ne voivat näyttäytyä ulkopuolisille jopa holtittomana käytöksenä. Omalla kohdallani ei tällaista holtittomuutta esiintynyt, joskin aloin olla taipuvainen jo hakemaan nopeaa tyydytystä monessakin asiassa.

Kun peilasin tätä sotatila-asiaa itseeni myöhemmin, niin löysin kaksikin yhtymäkohtaa, jotka selittivät tietynlaista käytöstäni. Ensinnäkin, mitä stressaantuneempi olen, sitä huonommin ruoansulatuskanavani toimii. Muutaman viikon ajan on ollut oikeastaan ihan sama mitä syön, pakki menee sekaisin välittömästi. Tämä johtunee siitä, että autonominen, eli itsenäinen hermosto on niin ikään sodassa ja ei kykene rentoutumaan myöskään ruoansulatuskanavan toiminnan suhteen. Olen koko ajan hieman jännittynyt, minulla on niska- ja päänsärkyjä ja muita oireita, jotka kaikki selittyvät ainakin osittain hermoston jatkuvalla yliaktiivisuudella.

Toinen huomio tuli itse asiassa vaimoltani, sillä hän oli havainnut että joka kerta kun hän herättää minut vaikkapa sohvalta, nousen hyvin nopeasti ja säpsähtäen ylös, ikään kuin heti valmiina toimimaan – kuten sodassa. Tämä selittää varmasti sitä miksi mittauksessa en palautunut välillä ollenkaan unessa. Sydän ja hermosto kyllä yrittävän tehdä sitä koko ajan, mutta koska nukun koiran unta, niin se ei oikein onnistu. Tästä syystä luultavasti alkoholia riivittyäni nukun huonommin, mutta koen palautuneeni paremmin. Hermoston yliaktiivisuus tulee ajettua drinksuvinksulla alas.

Ehkä hyvä mainita hauskana yksityiskohtana, että kun yritin kuunnella rentoutuslevyjä ja hidastempoista musiikkia rentoutuakseni, niin tulin lähinnä levottomaksi ja minua alkoi vituttaa. Kun taas kuuntelin aggressiivista death metallia, niin rauhoituin. Hermosto ohjasi minut tavallaan kuuntelemaan aktiivisuustasonsa arvoista musiikkia. Olen myös hyvin ääniyliherkkä ja koiramme haukunta tai lasten huuto saavat minussa aikaan fysiologisen reaktion, jossa koko kroppa hypähtää refleksinomaisesti kovan ja yllättävän äänen tunkeutuessa läpi pään. Hermosto on ylivirittynyt ottamaan ääniaaltoja vastaan ja sotatilavertausta käyttäen ympärilläni räjähtelee koko ajan kranaatteja.

Ne ovat niitä stressireaktioita, joita on päivässä liikaa suhteessa palautumisreaktioiden määrään. Nämä ovat myös äärimmäisen tärkeitä havaintoja itsesäätelyn kannalta ja jo tuon sotatilan tajuaminen on hyvin suuri asia oman käytöksen muuttamiselle. Jo tieto omien rajojen ja hermostollisen kapasiteetin rajoista riittäisi perusteeksi jokaiselle ihmiselle tehdä sykevälivaihtelutesti ja saada siitä sen jälkeen äärimmäisen ammattitaitoinen analyysi à la Zeneraattorit.

Päiväkohtaiset tulokseni sekä yhteenveto löytyvät kokonaisuudessaan tämän kappaleen lopusta, mutta käyn tässä vielä joitain asioita yleisesti läpi. Jos joku haluaa tietää tarkemmin jostain mittauksen kohdasta, niin vastaan kommentteihin mielelläni.

Analyysin perusteella hermostolleni sopii hyvin johtamistyö ja ohjeiden antaminen muille. Hyvinvointia edistää se, ettei halu johtaa lähde pätemisen tarpeesta, vaan luontaisesta taipumuksesta ja sydämestä. Itselleni oli hieman yllättävää, että kun täytin hyvin keskittyneesti vakuutusilmoitusta melkein tunnin, niin mittaus näytti siinä kohden plussaa.

Tässä yhteydessä muuten hyvä ehkä mainita, että punainen käppyrä ei tarkoita ainoastaan vaaraa ja kuormitusta, vaan voi olla myös positiivista viritystä. Esimerkiksi läheisen innostavan seuran vaikutus tai muu mieluinen tekeminen. Istuessani vaimon kanssa sohvalla käyrä oli kyllä punainen, mutta vaihtelu ja syke eivät olleet pakkasen puolella – päinvastoin. Mittauksesta ei siis voi etsiä vain ja ainoastaan vihreää ja punaista, vaan pitää ymmärtää miten intensiivistä kuormitus on, missä yhteydessä se tapahtuu ja mitä sydän tekee sinä aikana.

Hyvän ystävän kanssa illan istuminen saattaa näkyä mittauksessa erittäin kuormittavana tekijänä ja johtaa seuraavan päivän poikkeukselliseen väsymiseen, mutta se ei ole missään nimessä automaattisesti huono asia. Toisaalta on otettava huomioon yksilölliset erot ja kun esimerkiksi itse teen itsenäisesti töitä, pysyy sykkeeni korkealla. Ympäristön lisäksi myös omalla vuorokausirytmillä on merkitystä.

Minä pidän välillä liian vähän mikrotaukoja tehdessäni töitä. Tämä johtuu ehkä siitä, että keskityn niin tarkkaan. Koska syke pysyy töitä tehdessä korkealla, niin näiden taukojen merkitys kasvaa, koska niiden aikana on mahdollista tehdä pieniä itsesäätelytoimenpiteitä. Aina parempi jos tauolla liikkuu edes hieman. Jotta aivojen tietoisempia, kehittyneempiä alueita (otsalohkon kuorikerrosta) voi käyttää optimaalisesti, vaatii se optimaalisen vireystason säilyttämisen. Tätä säätelyä edistää hyvä vakiorytmi ja/tai luontainen liikuntarytmi päivän lomassa. Lisäksi hengittämisen avulla on tärkeä säädellä tietoisesti hermoston tilaa. Kaikki nämä rytmittävät päivää ja auttavat elimistöä palautumaan tehokkaammin.

Mittauksen aikana olin kotona, työmatkalla, pitch-kisassa, alkoholipitoisessa iltajuhlassa ja ties missä. Otimme tarkoituksella sellaisen jakson jossa tapahtuu kaikenlaista. Raportissa on vain muutamia pääkohtia merkattuna, mutta tein itse hyvin yksityiskohtaisen päiväkirjan. Jälkeenpäin kun tutkin fiiliksiä suhteessa mittauspäiviin, niin huomasin että niinä päivinä kun tuntui kaikista eniten toivottomalta, myös stressiä oli eniten ja palautumista vähiten. Pelkkä mittaus sinänsä jo ilman analyysiä opetti kuuntelemaan kehoa ja osaankin nyt jo pelkän kropan fiiliksen perusteella sanoa milloin olen ehdottomasti menossa väärään suuntaan ja pitää höllätä välittömästi.

Mittauksen ja varsinkin analyysin jälkeen olen osannut suhtautua jo ihan eri tavalla elimistöni tarpeisiin ja sanoisin että nyt tämän julkaisuhetkellä ollaan menossa jo ylöspäin. Olen antanut itselleni tilaa hengittää ja työnteko on alkanut taas maistua. Ymmärrän että tästä on vielä matkaa siihen että voin sanoa olevani tasapainossa, mutta tärkeintä on ymmärtää suunnata voimavarat sinne missä niistä on eniten hyötyä. Olen mittauksen perusteella muun muassa opetellut sanomaan ei ja siirtämään vähemmän kiireellisiä töitä syrjään. Lisäksi olen poistanut puhelimesta Facebook- ja Messenger-sovellukset ja ottanut kaikista muista viestimistä tai some-applikaatioista ilmoitukset pois.

Olen tavoitettavissa silloin kun haluan, enkä silloin kun muut haluavat.

Kuten mittaustuloksista näkee, palautumisen laatuni on ollut joka päivä vähintään kohtalaista, ellei peräti hyvää. Tämä kertoo nimenomaan siitä, että palautumisprosessit ovat koko ajan käynnissä ja pystyn palautumaan, mutta en vain tarpeeksi. Jos katsoo mustaa käppyrää, niin sykevälivaihtelua esiintyy koko ajan ja myös silloin kuin vedin 12 annosta alkoholia, palautumista tapahtui. Itse asiassa silloin tuntui subjektiivisesti siltä, että palauduin parhaiten. Elimistön mielestä tein tosin silloin aerobisen harjoituksen, eli hermosto oli kyllä aktiivinen, mutta palautumista tapahtui yhtä kaikki. Toki siis myös kuormitusta. Tuloksista näkeekin hyvin miten alkoholi kyllä rentouttaa ja se koetaankin ehkä sellaisena, mutta se vetää kroppaa kuitenkin enemmän ruuvipenkkiin. Omalla kohdallani palautuminen oli silti hyvän puolella. Edellisenä päivänä kun alkoholia ei otettu, niin palautuminen oli huonompaa.

Minulla oli eräänlainen temppurata ja kokeilin erilaisia asioita miten ne vaikuttavat elimistööni. Koska olen entinen tupakoija, niin kokeilin myös mitä tapahtuu kun imaisen nortin, mutta syke- ja stressitasot lähinnä nousivat. Koska tarkoitus oli kuitenkin kokeilla asioita millä käppyrät saisi vihreälle, niin katselin myös esim. leffoja ja pelasin konsolia. Jälkimmäisen kanssa touhutessani syke kyllä laski, mutta mentiin edelleen punaisella. Tuo yksi päivä jossa palautumista oli reilummin oli poikkeus. Sitä edelsi tilanne jossa katsoin melkein koko Sorjosen ensimmäisen tuotantokauden alta pois. Koska sarja oli hyvä ja erinomaisesti käsikirjoitettu, niin pääsin pois analyysitilastani ja elimistö palautui seuraavien unien aikana ihan oikeasti. Sillä on siis merkitystä mitä katsoo.

Valmennuksen aikana tuli selväksi, ettei tuloksia voi vain katsoa kahdesta suunnasta, vaan kokonaisuudesta pitää osata löytää kaikki pienet palaset ja yhdistellä ne oikeaksi lopputulokseksi. Jos minun lapuistani katsoisi vain punaisen ja vihreän määrää, niin olisin sen perusteella saanut julman tuomion. Kun kuitenkin ymmärretään minun omituinen rytmini, osataan katsoa miten sydän erilaisissa tilanteissa toimii ja tulkitaan tuloksia useamman kerroksen läpi, niin se alkaa näyttää ihan erilaiselta kuin ensi alkuun näytti. More than meets the eye, sanoisi Transformer (jonka viides osa oli muuten ihan paska eikä palauttanut yhtään). Yhteenveto näyttää kuitenkin karusti sen, että alaspäin mentiin resurssien suhteen koko ajan. Nyt siis ei tarvitse muuta kuin saada päivittäinen tasapaino palautumisen määrän ja stressireaktioiden määrän suhteen kohdalleen ja siitäpä se taas lähtee.

Toki helpommin sanottu kuin tehty.

Ratkaisuehdotus

Se on nyt jo selvää, että vaikka reservini onkin normaalia suurempi, niin tilanteelle on tehtävä jotain heti. Tällä hetkellä tilanne on se, että jos olen yhden päivän työmatkalla, niin palaudun siitä kolme päivää. Jos olisin käyttänyt reservini loppuun, niin tässä kohtaa pitäisi löysätä huomattavasti ja lähteä rakentamaan kapasiteettia uusiksi. Koska minun elimistöni jarru kuitenkin vielä toimii, niin nyt aletaan hienosäätämään palettia kohdalleen. Siihenkin menee toki aikaa, mutta tärkeintä että asiaan reagoidaan heti.

Tahdonvoiman odottelu tai yritys luottaa siihen ei ole nyt ollenkaan se juttu, koska tahdonvoiman kanssa joutuu vain vääntämään. Sen sijaan suunnittelu ja sitoutuminen suunnitelman pitkäjänteiseen noudattamiseen ja repsahdusten jälkeen siihen palaamiseen tuottaa lopulta tilanteen, jossa tapa on korvannut tahdonvoiman. Ongelma onkin ollut nimenomaan täysin epäsäännöllinen elämä, mikä johtuu pitkälti uniongelmistani ja hyvin epäloogisesta vuorokausirytmistäni.

Tässä kohtaa ajatukseni oli kuitenkin jo kääntynyt rytmini suhteen sellaiseksi, että sille voi tehdä jotain. Tämä oli hyvin helpottava huomata, koska luultavasti eräs suurimmista henkisistä esteistä on ollut luulo siitä että on aina ”epänormaali”. Koska kuitenkin olemme yksilöitä, niin ratkaisunkin täytyy olla yksilöllinen. Siksi kohdallani koettiin tärkeimmäksi asiaksi lähteä rakentamaan minulla omaa vuorokausirytmiä, joka on suurin tekijä minun palautumisprosessissani. Rytmi ei tule aina toimimaan ja sitä joudutaan luultavasti muokkaamaan, mutta mitä enemmän sitä noudatan, sitä enemmän se sallii myös äkillisiä muutoksia – pääasia että palaan siihen aina olipa muutos kestänyt yhden tai kymmenen päivää.

Minä käsittelen jokaista päivää samanlaisena. Minulle ei ole merkitystä onko viikonloppu, joulu tai jokin muu päivä, vaan se on vain geneerinen, ”käsillä oleva” päivä. Tämä on kohdallani kuulemma hyvä asia ja voikin pohtia olenko pyrkinyt alitajuisesti hakeutumaan tällaiseen ajatusmalliin. On nimittäin niin, että elimistö voi joutua jet lagiin jo 1-2 tunnin unimuutoksella. Monelle käy näin kun ollaan viikko univelassa ja sitten viikonloppuna nukutaan ”velkoja pois”, jolloin elimistö voi ollakin viikonlopun jälkeen 1-2 päivää jet lag –tilassa.

Koska käsittelen jokaista päivää samanlaisena, niin minun on helpompi juurruttaa vuorokauteen se oma, täysin yksilöllinen rytmi joka takaa sen, että palautumista tulee tarpeeksi tiheästi ja tarpeeksi paljon. Juuri tästä syystä oma henkilökohtainen rytmi on kaiken alku ja juuri ja juuri tästä syystä luultavasti en saa palauduttua. Tarvitsen rytmin tai muuten homma ei vain suju. Piste. Tästä syystä moni muukin alkaa luultavasti valua kohti palautumattomuuden kuilua. Kiireinen yrittäjä joka ei osaa pitää mikrotaukoja, luova pelialan ammattilainen joka kaatuu määräaikojen tai riittämättömyyden tunteen alle tai IT-alan ammattilainen joka nukkuu koska ehtii kärsivät rytmin puutteesta.

Oma vuorokausirytmini, joka ottaa huomioon perheen, työt ja oman henkilökohtaisen rytmini ja jota tulee noudattaa myös viikonloppuisin, tulee näyttämään alustavasti kuten alla listattu.

  • Klo 23-03 lähden työpaikalle tekemään kaikista vaativimmat työt. Tauotan töitä mikrotauoilla, mutta pyrin intensiiviseen työsuoritukseen.
  • Klo 03-04 tulen kotiin ja ruokailen.
  • Klo 04-08 nukun sohvalla (etten herätä muita).
  • Klo 08-13 siirryn sänkyyn nukkumaan lisää unta.
  • Klo 13 herätys.
  • Klo 13.15 kahvi ja aamupala.
  • Klo 13.30-15.30 rutiinitöitä kuten sähköpostit jne. Lisäksi minuutin mittaisia mindfulness- tai taukoliikuntaharjoituksia sopiviin väleihin.
  • Klo 15.30-17.00 on varattu alitehoiselle työlle, eli jos on vielä saatava jotain aikaiseksi mutta keskittyminen ei riitä tarkkaan työhön, sen voi tehdä tässä.
  • Klo 17-18 ruokailu, toinen kahvi ja tarvittaessa päiväunet.
  • Klo 18-22 perheaika, kauppareissut ja muu ns. normaali elämä.
  • Klo 22 treenit (jos on) ja palauttava ateria.

Ja kierto alusta. Voi vaikuttaa jonkun silmiin aivan absurdilta rytmiltä, mutta se onkin suunniteltu sellaiseksi joka on minulle tällä hetkellä paras mahdollinen – ja mikä tärkeintä, se on ainoa joka mahdollistaa optimaalisen palautumisen ilman että työt ja perhe kärsivät. Aikatauluun lisätään myöhemmin vielä esimerkiksi sosiaaliselle medialle oma aika, koska se vie myös tehoja ja resursseja. Olennaista muutoksen kannalta ei ole siis säilyttää joka ikinen päivä orjallista rytmiä, vaan palata siihen aina kun kokonaisuus lipeää edes vähän. Aivot ja keho myös tottuvat hyvään kokonaisuuteen, jota toistetaan.

Kohdallani on myös oleellista ymmärtää ja hyväksyä, että joskus tulee erityisen kuormittavia päiviä. Silloin ei kannata edes yrittää aikatauluttaa seuraavalle päivälle mitään äärimmäisen tärkeää, vaan rytmittää sinne pelkkää palautumista. Istun sitten vaikka sohvalla koko päivän koomassa, mutta yritän noudattaa ruoka- ja uniaikoja.

Jälkifiilikset

Olin istunnon jälkeen lähes sanaton. Niin käy muuten todella harvoin, joten koin saaneeni tästä jotain täysin uutta. Satun ja Hannan ammattitaito mykisti minut, se on pakko myöntää. Tiedän toki että jokaisen vaste ohjeisiin ja neuvoihin on yksilöllinen, mutta omalla kohdallani tämä oli jotain mitä olin todellakin tarvinnut. Tämä projekti on kaupallinen yhteistyö, joten luonnollisesti hyödyin tästä itsekin. Kaikki seuraajani kuitenkin tietävät, että minua on mahdotonta ostaa ja sanon kyllä ihan suoraan jos joku juttu on paskaa, vaikka minulle siitä maksettaisiin.

Ehkä siksi näitä kaupallisia yhteistöitä on niin vähän, koska jengi pelkää saavansa omasta palvelustaan tai tuotteestaan rehellisen analyysin… no, mene ja tiedä, mutta suosittelen Zeneraattoreiden palveluita joka tapauksessa täysin vilpittömästi. Lopulta ehkä kaikista suurin hyöty kaikesta saamastani oli sillä uudella tietoisuuden tasolla, jonka löysin itsestäni.

Epätietoisuus raastaa ihmistä ja nyt kun tiedän mitkä ovat voimavarani ja miten voin elää optimaalisesti ja itseni huomioon ottaen, tuntuu kuin olisin löytänyt jonkun puuttuvan palasen. Itse asiassa – and I shit you not – saatuani analyysin olen ollut joka päivä paljon rauhallisempi ja seesteisempi, kroppa on alkanut hieman rentoutua ja toimia paremmin. Tuntuu muutenkin että pahin kiristys on kadonnut ja tunnelin päässä loimottaa selkeä valo.

Ja ainoa asia mitä tähän tarvittiin oli kahden ammattilaisen kyky saada minut tajuamaan miten minun tulee itse suhtautua elimistööni. Tein tähän palautumisprosessiini liittyen myös toisen kaupallisen yhteistyön erään veriarvoja analysoivan yrityksen kanssa, mutta siitä lisää ensi viikolla.

Lisätietoja

https://www.zeneraattorit.fi/palvelut/yksilovalmennukset/suorituskyvyn-johtaminen/ 

www.zeneraattorit.fi

https://www.instagram.com/hannamarkuksela/

Kuvan lähde: Pixabay