Tiede

Kuolema kuittaa univelat

Rasahdatko aina lomalla kipeäksi tai hiipiikö pikkuflunssa kimppuusi kun hidastat vähän aivolaukkaa? Janni Hussi kirjoitti blogissaan eilen, ettei tajunnut kuinka väsynyt oli ennen kuin hidasti.

Ja sitten pitikin nukkua. Daa.

Kaikkien oireiden takana on samanlainen mekanismi ja sitä kutsutaan maailmalla yleisesti nimellä let down effect. En tiedä onko sille olemassa mitään järkevää käännöstä, mutta tätä mekanismia voi itse joka tapauksessa jonkin verran säätää, joskin se vaatii vähän harjoittelua ja vaivannäköä.

Akuutin stressin aikana, eli juuri silloin kun painat menemään tuhannen yksisarvisen voimalla ja metrin korkeudella maan pinnasta, elimistö tuuttaa glukokortikoideja, katekoliamiineja ja adrenaliinia joka reikään. Tämä johtuu siitä, että vaikka aivosi rullaavatkin ajatuksesi puhtaaksi yläpilveksi, niin elimistö on taistele tai pakene -tilassa.

Samasta syystä elimistön puolustusjärjestelmäkin vedetään vitoslevelille, pyrkien mikroskooppisen kokoisilla ja automaattisilla plasmakivääreillä erottelemaan elimistöön pääsevien ksenomorphien lihat ulkoavaruusluista.

Stressin aikana kroppa huutaa koko ajan GET TO THE CHOPPA, mutta kun sotatila-alueelta pääsee pois, niin joka sotilas kuukahtaa nurin. Elimistön korkea glukokortikoidipitoisuus voi tässä kohtaa aktivoida elimistössä sellaisia viruksia, jotka ovat olleet latentissa (inaktiivisessa) tilassa odottelemassa sopivaa tilaisuutta lähteä möyrimään elimistöön.

Samalla kun räimit stressipäissäsi menemään kuutta sataa, niin kortisoli nostaa vähän kipukynnystä. Entisaikaan mammutihipassa tämä oli hyvä ominaisuus, kun piti päästä suojaan vaikka mastodontin koipi oli tilsinyt elimistön levyiksi. Sitten kun ollaan turvassa, niin hormonaalinen säätely stabiloituu ja ihminen toteaa, “kappas, minnuun koskoo”.

Kaikista pahimmassa tapauksessa kattoa hipovat kortisolitasot potkivat puolustuksen osittain retardiksi, jolloin ihmiselle napsahtaa autoimmuunitautinalli ja yhtäkkiä terve ihminen on esimerkiksi reumaatikko.

No perkele.

Tässä voi käydä vielä niin, että stressi paukuttaa elimistön dopamiinitasot pohjaan, ja sitten kun vähän helepottaa, niin jollain se mielihyvähormoni pitäisi saada sitten ylös. Ja katohan kun piirakka ja sipsi maistuvatkin tässä kohtaa erityisen hyvälle.

Ilmiötä on tutkittu ympäri maailmaa. On muun muassa todettu, että ihmiset saavat enemmän paniikkikohtauksia viikonloppuisin ja joissain maissa on tilastoitu enemmän vatsahaavoja nimenomaan viikonloppuisin. Tässä tutkimuksessa testattiin hypoteesia migreenikohtausten ja stressin välillä. Stressitasot eivät itse asiassa suoraan korreloineen migreenikohtauksiin, vaan sen miten niihin suhtautui: kun “päästi irti”, niin kohtaus alkoi keskimäärin puolen vuorokauden sisällä.

Miten tätä settiä pitäisi sitten välttää? No, heti alkuun toki sanottava, että “stressaa vähemmän” ei auta, koska se on typerä neuvo. Sen sijaan “opettele käsittelemään stressiä paremmin” on hyvä neuvo, koska sillä on erittäin paljon merkitystä miten stressiin suhtautuu. Älä ajattele että “sitten kun”, vaan yritä luoda ajatusmalli jossa et joudu niin sanotusti päästämään irti, vaan olet koko ajan zen as fuck.

Yllä mainittuun auttaa parhaiten ajatusmallien muutos, mutta se on toki työläs prosessi. Siinä sivussa pääsee vauhtiin meditoimalla ja hengitysharjoituksilla, sekä rauhoittamalla ajatukset. Jo puoli minuuttia keskittynyttä rauhoittumista pumputtaa sykettä alas päin ja jäähdyttelee ylikuormittunutta hormonijärjestelmää.

Luonnollisesti siinä vaiheessa kun lahkeiden resorit ovat jo kakassa, on turha alkaa hengitellä pussiin. Siispä ainoa keino on olla hyppäämättä ääripäästä toiseen, unohtaa “irti päästäminen” ja skaalata stressi alas muutaman päivän aikana jatkamalla sitä mitä on tehnyt, mutta joka päivä jonkin verran vähemmän. Älä siis leikkaa hommaa kuin seinään, vaan jatka vääntöä vielä tovi, koko ajan alaspäin skaalaten.

Jos olet paahtanut aivojasi grillissä kolme viikkoa 24/7 ja yhtäkkiä lähdet viikonlopun totaaliselle minilomalle pois poikkeen kaikesta, niin voi olla isokin todennäköisyys, että jo lentokoneessa alkaa kurkkua kutittaa ja nenä liristä.

Lopuksi vielä perinteinen ja perusharhainen omakehu haisee, eli itse en ole ikinä ollut kipeänä ja jumaluus on herrassa suuri. Paitsi silloin kun olen ollut kipeänä. Olen oikeasti vain ihminen ja sairastan tasaisin väliajoin. Stressin takia en ole kuitenkaan ollut sairaana, koska osaan käsitellä sitä.

Opettele sinäkin.

Artikkelin kuva: Úrsula Madariaga via Pexels.